Archive for June, 2009
Helmi Part II
June 17, 2009Ja lisää upeita kuvia Helmistä!







Anne part I
June 15, 2009Kun suunnittelin mielessäni näitä viimeisimpiä studiokuvauksia, päätin että haluaisin kuvata aitoja, oikeita naisia. Siis Naisia isolla ännällä, ei mitään tyttöjä. Naisia, joilla on kokemusta, näkemystä ja ennenkaikkea asennetta.
Anne sopi tähän kategoriaan paremmin kuin hyvin, niinku nyrkki silimään. Monessa liemessä keitetty, ihana, iloinen, energinen, uskalias, itsenäinen, älykäs Anne. Niitä naisia, jotka ovat meikäläisen arvoasteikossa kivunneet aika korkealle ihan vain omalla välittömyydellään ja elämänkokemuksellaan. Ja niin muuntautumiskykyinen! Mulla ei ole kyllä ikikuunapäivänä ollut kuvattavana samanlaista kameleonttia, joka muuntuu vaarallisen viileästä businessnaisesta, no enpä vielä kerro miksi, sittenpä näette..
Valmistautuminen kuvauksiin oli muuten Annella ihan omaa luokkaansa, kokonaisuus oli tarkkaan harkittu asustusta ja jopa omaa meikkaajaa myöten! Tosin kaikki mitä Anne tekee, sen se tekee satakymmenen lasissa, joten en vähempää osannut odottaakaan. Mutta lopputulos oli kyllä yllätys siltikin, aivan mielettömiä kuvia saatiin aikaiseksi.
Ja miten upeannäköinen ilmestys Anne kuvissa onkaan! Mahtavaa annielennoxmaista, viileää tyylikkyyttä! Ihan mielettömän hauskat kuvaukset oli, välillä sai nauraa ihan kippurassa ja välillä taas studiolta kuului semmoinen karjunta että mahtoi seinänaapuri olla ihmeissään. Kiitti Anne, kivaa oli!







Helmi part I
June 8, 2009Helmin olen tuntenut ala-asteajoista lähtien, tosin me ei oltu nähty vuosikausiin. Olen aina ihaillut Helmin ylvästä kauneutta, mutta silti kuvat meinasivat tiputtaa minut penkiltä. Helmi oli NIIN kaunis ja kuvauksellinen! Eikä näistä kuvista voisi millään uskoa, ettei Helmi ole aiemmin pahemmin kameran edessä ollut. Itseasiassa hienoja kuvia on niin paljon, että minun pitää jakaa näitä useampaan postaukseen. Siksipä tässä Helmi part one



Johanna & Patu
June 3, 2009Patu vei minun sydämeni heti kättelyssä! <3 Niin ihana pikkumies, ettei mitään rajaa! Kuvista tosin näkyy, mistä nuo geenit on peritty, kun äitikin on noin tyrmäävän kaunis.. Oli ihanaa kuvata lapsikuvia, niistä pidän erityisen paljon. Lapset ovat itseasiassa aika haasteellisia kuvattavia, he kun harvemmin tekevät mitään käskystä. Lapsikuvissa epäonnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin aikuisten kanssa kuvattaessa. Siksi onnistuneita lapsikuvia osaakin arvostaa eri tavalla, kun tietää minkälainen “työ” niissä on ollut.
Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa tuollaista vesileimaa kuvissa. Näihin kuviin halusin sen erityisesti lisätä, koska on lapsikuvista kysymys, ja lapsikuvista olen aina tarkempi kuin aikuisten kuvista. Vesileima estääkuvien käytön missään luvattomissa yhteyksissä, tai ainakin vaikeuttaa sitä. Kertokaapa mielipiteenne vesileimasta, ärsyttääkö vai onko ihan jees? Voipi olla että jatkossa voisin käyttää sitä muissakin kuvissa.





Laura
June 1, 2009Ihastuttava Laura oli ensimmäisenä mallivuorossa viimeisimmällä studioreissulla. Lauran kanssa ei ennestään tunnettu, mutta se ei paljoa haitannut, homma sujui kuin itsestään ja kivaa oli! Ja Laura oli valmistautunut studiosessioon viimeisen päälle ja ottanut kampaajansa mukaan! Me muuten pakotettiin kampaajakin malliksi! Mutta ensin Lauran kuvia.











