Kasvokuvia

March 14, 2010

Hengissä ollaan! Päivitystauko ohi! Viimeisen kahdeksan kuukauden ajan olen kyllä kovasti kuvannut, mutta vain yhtä ja ainoaa kohdetta. Poika on kyllä mahtava tapaus, iloinen ja touhukas pieni ihminen. Aika on kyllä kulunut kuin siivillä.

Nyt poika alkaa olemaan jo sen verran iso, että olen pystynyt kuvaamaan jo jotakin muutakin. Vuoden alusta hyppäsin mukaan Studio Kuution Kuutioklubiin. Ideana on kerran kuukaudessa kuvailla studiolla kerran kuukaudessa tietyllä teemalla.

Ensimmäisellä kerralla teemana oli kasvojen erikoislähikuva. Malleja oli kolme, kuvaajia monta ja aikaa kaksi ja puoli tuntia, joka piti sisällään kuvauspaikan pystytyksen ja purkamisen. Tässä muutama illan tuotos.

henriikka_01_small

henriikka_03_small

anne_02_small

anne_04_bw_small

hanna_01_small

hanna_03_small

P.S. Kommentointi ei ole päällä, en ole vieläkään saanut korjattua spämmiongelmaa. Ylimääräinen aika tahtoo olla aika rajallista näinä päivinä :)

Comments are closed.