Laura

01.06.2009

Ihastuttava Laura oli ensimmäisenä mallivuorossa viimeisimmällä studioreissulla. Lauran kanssa ei ennestään tunnettu, mutta se ei paljoa haitannut, homma sujui kuin itsestään ja kivaa oli! Ja Laura oli  valmistautunut studiosessioon viimeisen päälle ja ottanut kampaajansa mukaan! Me muuten pakotettiin kampaajakin malliksi! Mutta ensin Lauran kuvia.

_mg_8172

_mg_8185

_mg_81982

_mg_8307_03

_mg_8322

Ari: Tyylikästä jälkeä Riika!

mika: Näis kuvis on valot kohdallaan. Hyvä!

Kirsi « Kurjenpolvi: [...] oli se Lauran hovikampaaja, jonka me pakotimme puoliväkisillä kuvattavaksi. Mutta ei turhaan, Kirsi oli kyllä [...]

Studiokuvausta

29.05.2009

Outin kanssa innostuttiin studiokuvauksesta sen verran, että pitihän sinne uudestaan päästä, joten päätettiin mennä kahdestaan kuvaamaan. Studiokuvauspäivää suunniteltiin ja hermoiltiin viikkoja etukäteen. Kuvattavia malleja mietittiin tarkkaan ja harkiten, yllättävää oli että halukkaita siihen hommaan olisi ollut enemmän kuin pystyttiin ottamaan! Mutta täysin oikeat valinnat tuli tehtyä, ainakin kuvista päätellen!

Alunperin oli tarkoituksena, että pystytettäisiin kaksi kuvausaluetta, vähän niinkuin kummallekin oma. Onneksi tultiin järkiin viime tingassa, ja tyydyttiin rakentamaan vain yksi kuvausalue. Mun tämänhetkisen tilan huomioonottaen olisi ollut suorastaan hulluutta olla jalkeilla ja kuvata koko päivä putkeen. Kun meillä oli yksi kuvauspaikka, toinen kuvaaja sai vähän huilia toisen kuvatessa.

Outin kanssa päätettiin rakentaa valotunneli, koska molemmat tykättiin siitä, ja koska sen rakentaminen oli Outilla tuoreessa muistissa. Minä en taas muistanut mistään mitään, yllätys yllätys! Pitäisi opetella kirjoittamaan niitä muistiinpanoja… Tai edes ottamaan kuva valaistussetistä! Onneksi oli Outi paikalla, muuten ei olisi tullut mistään mitään. Pieniä ongelmia kohdattiin, kun ei saatu valotusmittaria toimimaan, mutta improvisoimalla selvittiin siitäkin ongelmasta. Toinen paniikki iski, kun ajateltiin, ettei mallien määrä riitä koko päiväksi, mutta loppujen lopuksi ja jälkeenpäin ajateltuna malleja olikin ihan oikea määrä, enemmän olisi olisi ollut liikaa.

Meillä olikin kaiken kaikkiaan aivan mielettömän hieno päivä! Meillä oli NIIN hienoja malleja, että oksat pois! Osan tunsin entuudestaan, osa oli uusia tuttavuuksia. Yhtäkaikki, aivan mahtavia naisia (+ yksi pikkumies) kaikki! Mallit tekivät itseasiassa meidän kuvaajien homman todella helpoksi. Ja Outin kanssa oli NIIN huippua kuvata, oltiin hyvin pitkälti samalla aaltopituudella kaikissa asioissa. Toivottavasti kuvausreissu Outin kanssa ei jäänyt viimeiseksi, vaan päästään vielä joku päivä kahdestaan kuvaamaan.

Seuraavissa postauksissa kuvia tuosta mahottoman mukavasta studiosunnuntaista, joten stay tuned! Studiokuvaus jää minulta nyt näiden tulevien kuvien jälkeen vähäksi aikaa, ja kuvaaminen yleensäkin saa varmasti jatkossa uusia muotoja ja kohteita. Loppuun vielä Outin ottama kuva minusta, joka kertonee miksi… <3

kuva-374_02

Kuva: Outi Heikkilä

Ari: Onneksi olkoon Riika! ja hyvää, pyöreää kesää

Galleriaa

22.05.2009

Studiokuvauskurssin kaikki kuvat löytyvät Galleria-sivulta.

Aino & Anni

18.05.2009

Näissä toistaiseksi viimeisissä studiokurssin kuvissa kuvasin Ainoa ja Annia yhdessä. Henkilökohtaisesti en pitänyt punaisesta taustasta kovinkaan, ja kuten kuvista näkyy, olen siitä pyrkinyt pääsemään eroon, vaihtamalla taustan väriä jälkikäteen kuvankäsittelyssä tai tekemällä kuvista mustavalkoisia. Ensimmäisessä kuvassa siis originaali punainen tausta. Muutoin oli kyllä hauskaa ja haasteellista kuvata kahta mallia yhtäaikaa.

_mg_7967

_mg_7942

_mg_79701

Maria: tää mustavalkoinen on kyllä hyvä. oikein tunteikas.

Ari: Ammattimaista jälkeä. Olet kehittynyt hienosti näiden studio kuvien aikana!

Aino

08.05.2009

Näissä studiokurssin kuvien editoinnissa on mennyt ihan järkyttävän paljon aikaa, melkein puolitoista kuukautta! En yleensä ole ihan näin hidas, jotenkin on vain ollut niin hektistä muuten elämässä nämä viime ajat. No, nyt pitää skarpata, kohta on tulossa uusia kuvaussessioita, pitäisi saada vanhat valmiiksi ennen sitä.

Ainon kuvien kanssa oli erityisesti ongelmia. Varsinkin tuon ensimmäisen kuvan olen muokannut vissiin neljään kertaan! Mallissa ei ollut todellakaan mitään vikaa, Aino oli ihan mielettömän upea, ja musta tuo eka kuva on hieno - Aino on kuin Kleopatra! En vain millään saanut värisävyjä kohdilleen. Tähän viimeisimpään versioon olen kuitenkin ihan tyytyväinen, kyllä kait ne värit sieltä löytyy kun tarpeeksi hakee. Tykkään myös tuosta alimmaisesta kuvasta - hauskaa ideaa ehdotti malli itse :)

_mg_7904_04

_mg_7900_02

_mg_8054

3ainoa

Ari: Hienoa jälkeä, varsinkin tuo eka kuva. Editointi vie aikaa kuten värisävyjen saaminen kohdalleen. Hyvää työtä Riika!

mika: Ekassa on kyllä hyvin sävyt kohdallaan. Joidenkin kuvien käsittely on niin saakelin vaikeata - jotkut taas onnistuvat tuosta-noin-vaan. Pitkää pinnaa vaatii, mitä ei ainakaan mulla tahdo olla :|

juha: En ole itse koskaan studiossa kuvannut, mutta kyllä nämä hienoilta näyttää. Tykkään erityisesti viimeisimmän postauksen mv-kuvasta ja tämän viimeisestä!

Petteri: Hienoja kuvia! Nämä pyörikin Studio Kuution kevätkauden päättäjäisissä viime keskiviikkona :)

wcziwc: nGf51Y auknwnuedmje, [url=http://ivlxftchvqhg.com/]ivlxftchvqhg[/url], [link=http://bfyxazkqqdcs.com/]bfyxazkqqdcs[/link], http://ehvdsfdkjmno.com/

louis vuitton: Greetings, I enjoy your article. This is a great site and I wanted to post a note to let you know, nice job! Thanks Tammy Louis Vuitton vuitton

Saara

24.04.2009

Saara oli aivan ihastuttava kuvattava, ja se näkyy kuvista! Harvoin tapaa niin aurinkoista ja positiivista ihmistä, se oli melkein tarttuvaa! Pelkästään jo näitä kuvia katsomalla tulee hyvälle tuulelle!

Saara esittää muuten toista naispääosaa Oulun kaupunginteatterissa esitettävästä West Side Storysta, joka saa ensi-iltansa tänään! Toinen naispääosan esittäjä, Susanna, oli minulla aiemmin kuvattavana. Saara ja Susanna vetävät tänään kyllä varmasti mahtavan shown. Harmillista, että näytökset on myyty loppuun, ilmeisesti jo ajat sitten..

_mg_7921

_mg_7922

_mg_7932_02

_mg_7984

P.S. Elisa, kiitti väriprofiilineuvoista, ne todella auttoivat! Vihdoin mun kuvissa on eläviä ihmisiä, eikä harmaita zombeja…

Elisa: Eipä mitään, hyvä että oli apua... Onpa kauniita muotokuvia ja värit todellakin kohdallaan :) Heti huomaa että toimii kun niin paljon väriä ja vaalea iho... punaiset hiukset, vihreää vaatteissa... mutta sait minusta hienosti värit tuomaan esille kuvissa.

Ari: Minustakin kuvat ovat nyt parempia. Saara mallina on aivan ihanteellinen tuollaisella lämpimillä kasvoilla joissa on ilmettä, eloa ja iloista tunnetta. Paras mallisi tähän astisista.

Anni

22.04.2009

Mulla on todellisia ongelmia värien kanssa. Kuvaan RAW-formaatissa, käsittelen kuvia, ja kun olen niihin tyytyväinen, tallennan valmiin kuvan .jpg-muodossa. Tähän asti kaikki hyvin. Mutta sitten kun katselen kuvia jossain toisessa ohjelmassa, vaikkapa Picasassa tai weppiselaimella, kuvien värisävyt ovat totaalisesti muuttuneet. Mallin iho kuvassa on muuttunut harmahtavaksi, mikä näyttää todella karsealta. En nyt tiedä missä mättää, väriprofiileissako? Vai onko vika siinä, että olen viime aikoina alkanut käsittelemään suoraan RAW-tiedostoja, ilman välikonvertointeja? Pitäisikö RAW kääntää jpg:ksi tai tiffiksi, ja editoida vasta sitten?

Tässä kuitenkin parit kuvat Annista, edelleen samaiselta studiokuvauskurssilta. Varsinkin tuo viimeinen on mun suosikki, aika hot diva! :)

_mg_7775_02

_mg_7778_02

_mg_7793

Elisa: Itse kun käsittelen kuvat ja tallennan ne jpg muotoon web ystävälliseen kokoon... kaikkien tuunailujen jälkeen Photoshopissa muutan kuvan väriprofiilin sRGB IEC61966-2.1 profiiliin. Edit-> Convert to Profile. Tämä ainakin toimii meikäläisellä... Etenkin jos tallennan Save for web -> jpg. Onko kamerassasi valittuna muuten Adobe RGB vai sRGB väri space? Omassa on Adobe RGB.

admin: Elisa, kiitti vinkistä, kokeilenpa tuota heti seuraavissa kuvissa. Adobe RGB on mullakin valittuna kamerassa.

Outi: HIenoja kuvia sulla kyllä täällä!! mielenkiintoista nähdä mitä saadaan aikaiseksi sillon toukokuussa studiossa.. :)

Ari: Tuossahan Elisa kertoikin jo ammattiamia vihjeitä käsittelystä. Minusta sinä olet mennyt eteenpäin, astunut uudelle tasolle valokuvauksessasi selvästi. Viimeinen kuva on tyylikäs. Hienoa jälkeä Riika!

Jenni

16.04.2009

Minulla on tapana käsitellä kuvia yksi kerrallaan, fiilispohjalta. En hirveästi ennalta suunnittele, mitä kuvalle teen; tuli sitten sutta tai sekundaa. Joskus onnistuu, joskus ei. Vaan hoksasinpa sen, ettei tämä ajattelutapa oikein toimi, jos on useita valokuvia käsiteltävänä samasta ympäristöstä, eli samat valaistusolosuhteet, sama henkilö jne.

Studiokuvissa tämän ongelman huomaa varsin hyvin. Ei käy laatuun, että jokainen kuva on käsitelty vähän eritavalla, eri valkotasapainolla, eri kontrastilla, eri värisävyillä. Yksinään kuvat saattavat toimiakin, mutta rinnakkain aseteltuna kuvien erot tulevat räikeästi esille. Valkotasapainon säätäminen jälkikäteen on kyllä sinänsä helppoa raw-kuvia kuvatessa, mutta menevätkö ne kuin metikköön, sitä en tiedä. Pitäisköhän hommata joku harmaakortti, josko sen avulla saisi värit ja valkotasapainot kohdalleen?

Eron huomaa allaolevissa Jennin kuvissa. Ensimmäisen kuvan käsittelin pari viikkoa sitten, jälkimmäiset kaksi kuvaa tänään. Ensimmäinen kuva on ehkä hieman hailakka, jälkimmäiset taas ehkä hieman kellertävempiä. Pitänee jatkossa käsitellä samantyyliset kuvat aina yhdellä kertaa, ja mielellään vielä rinnakkain, jotta kuvista saisi edes jotensakin samannäköisiä.

_mg_7803untitled-1

Maria: mä taas tykkään käsitellä saman session kuvat ihan eri tavalla. ellei sitten kuvat oo sellasia että niistä voi tehdä vaan tietyn näkösiä..

Ari: Studio kuvaus on tarkkaa puuhaa, ja juuri nämä valaistusolosuhteet vaikuttavat esim ihon väriin merkittävästi. Harmaakortti on hyvä juuri tuota värilämpötilan säätöä varten.

Mohamadreza Aghajani: Nice lighting,

Sven: Hi. Just found out that you moved ;-) Nice lighting and beautiful new design. Congrats from Höyhtyä :-)

Matti sulanto: Jos haluat, että kaikissa saman session kuvissa on samat säädöt, niin voit joko synkronoida kuvien säädöt tai sitten kopioida säädöt kuvasta toiseen. Näin saat samat säädöt kuviin vaikka käsittelisit niitä eri aikoina. Ainakin Adoben ohjelmissa voit valita mitkä säädöt synkronoidaan tai kopioidaan.

RSS-päivitys!

15.04.2009

Nyt käytössä oleva blogipohja tarjoaa kahta erilaista rss-syötettä. Ensimmäinen on sellainen, joka näyttää postauksen alusta vain muutaman lauseen, eikä kuvia ollenkaan. Eli aikas huono syöte. Toinen rss-syöte näyttää postauksen kokonaisena, kuvien kanssa. Alussa oletuksena oli tuo lyhkäisempi rss-syöte, vaihdoin sen nyt tuohon laajempaan, joka on niiiiiin paljon parempi kuin lyhyempi.

Elikäs, jos olet tilannut tämän blogin rss-lukijaasi, ja haluaisit nähdä lukijassasi koko postauksen kerralla kuvineen päivineen (mitä suosittelen), teepä seuraavanlaiset toimenpiteet.

1. Poista vanhan rss-syötteen tilaus rss-lukijastasi
2. Hae tämän blogin rss-syöte uudelleen täältä

Valmis! Helppoa, vai mitä?

Essi

10.04.2009

Essiä pääsin kuvaamaan kahdessa hyvin erilaisessa valotilanteessa. Itse pidän enemmän tuosta jälkimmäisestä high-key -tyylisestä kuvasta, vaikkei tuo ensimmäinenkään huono mielestäni ole. Lienee makuasia, kummasta tykkää enemmän, minä yleensäkin pidän enemmän valoisista ja raikkaista kuvista. Essi oli kaunis urheilijatyttö, jota oli mukava kuvata. Tosin en tiedä tykkäsikö Essi meistä - me kuvaajat kun juoksutimme Essiä oikein urakalla vaatteiden vaihdossa! :)

_mg_7857

_mg_7875_03

Ari: Molemmat hienoja, virheettömiä kuvia. Itse pidin tuosta ylimmäisestä enemmän. Essin asento on siinä jotenkin enemmän valokuvauksellisempi.

oopa: Heps, olisiko mahdollista saada rss-syötteestä kokonainen, eli kuvat ja tekstit mukaan. Nyt sieltä putkahtaa vaan tekstin alkuosa...

admin: Hei Oopa! Rss-syötteessä oli tuo vika, ettei se näyttänyt kuin muutaman ensimmäisen lauseen. Mutta sain sen korjattua, se ei ole varmaan päivittynyt sinulle? Kokeilepa poistaa rss-syöte lukijastasi, ja hakemalla se uudestaan?

Taija: Hei, tulin vastavierailulle... tervetuloa uudestaan :)

laonovi: Essiä jännittää, muuten loistavan kaunis kuvattava. Se hymy pitäisi saada aikaan....siinä onkin kuvaajalle tehtävää.

sbsnzue: plHUze amemerbvbwns, [url=http://knepbqonvrfp.com/]knepbqonvrfp[/url], [link=http://yxqcjagvuxnc.com/]yxqcjagvuxnc[/link], http://mzgckrqjjyjd.com/

zljrgzsvm: in0Xey irwbkvkdupei, [url=http://ijoqnkrircqg.com/]ijoqnkrircqg[/url], [link=http://ejjppprqaxww.com/]ejjppprqaxww[/link], http://crjibzmenpct.com/

lzvlsen: D8mmuV wndoanjdlkml, [url=http://lormnxuhyxpq.com/]lormnxuhyxpq[/url], [link=http://vicziselzcxv.com/]vicziselzcxv[/link], http://qwqdlxdrmwqe.com/

twbsalq: bNBQTT ovzmslaugvxb, [url=http://kdowykubojcq.com/]kdowykubojcq[/url], [link=http://xeoxgfvcqikk.com/]xeoxgfvcqikk[/link], http://wdbyyibjgxuq.com/

pwhxqsuyx: OCIOET ciabkufmdrmg, [url=http://jdutuwtpawzy.com/]jdutuwtpawzy[/url], [link=http://bsouepbuatbd.com/]bsouepbuatbd[/link], http://uxirofrppest.com/